Biisit

[ai_playlist id="40"]

Info

URA ALKOI ”PALKKASOTURISTA”

Hectorin ensimmäinen single, miehen itse suomeksi sanoittama, Vietnamin sodan inspiroima ”Palkkasoturi” (The Universal Soldier) levytettiin Scandia Musiikin legendaarisessa Alppi-studiossa, Helsingin Kulttuuritalolla 12. joulukuuta 1965. Levytyspäivä oli maanantai, jonka tuolloin vasta 18-vuotias Töölön Yhteiskoulun lukiolainen päätti lintsata koulusta. Seurauksena oli kaksi tuntia jälki-istuntoa.

”Olin jotenkin sanktioaltis ja radikalisoituva oppilas teinivuosinani Töölön Yhteiskoulussa. Tuntui itse asiassa tyyliin sopivalta lintsata se päivä, jolloin esikoislevyni äänitettiin.”

”Minulla ei tietenkään silloin ollut mitään käsitystä koko levytysprosessista. Paikan päällä kuitenkin tajusin, ettei minun kannattaisi edes koskea kitaraani, sillä studiossa oli mm. Heikki Laurila, yksi sen ajan kitaristiguruista. Lauloinkin vain valmiiden taustojen päälle ja lähdin kotiin: olin tehnyt levyn.”

”Jälkeenpäin kuulin tuottaja Esko Linnavallin tokaisseen muusikoille, että tosta kundista ei kyllä ikinä tule laulajaa! Kuinka oikeassa hän olikaan: minustahan tulikin lauluntekijä.”

Protestilauluksikin 1960-luvulla kutsuttu ”Palkkasoturi” nousi mm. Yleisradion suositun Kahdeksan kärjessä -listaohjelman ykköseksi ja Iskelmä-lehdessä julkaistun Mitä Suomi Soittaa –singlelistan kärkeen alkuvuodesta 1966.

Alkuperäisen, vahvasti pasifistisen ”Universal Soldier” -kappaleen kirjoittaja on kanadalainen laulaja-lauluntekijä ja kansalaisaktivisti, cree-intiaaniheimoon kuuluva Buffy Sainte-Marie. Hector konsertoi Sainte-Marien kanssa samassa tilaisuudessa, Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla heinäkuussa 2007, yli 40 vuotta ”Palkkasoturin” levytyksen jälkeen.

”Universal Soldier” – kappaleen levytti myös tunnettu skotlantilainen folk-laulaja Donovan, jonka kanssa Hector esiintyi
Turun Linnan puistossa järjestetyssä ulkoilmakonsertissa 4. elokuuta 2012.

KULTAA JA PLATINAA ROPPAKAUPALLA

Hector on keikkaillut, konsertoinut ja tehnyt levytyksiä kuudella eri vuosikymmenellä!

Hittisingleillä, mutta erityisesti albumijulkaisuilla oli valtaisa merkitys artistien menestyksen kannalta Hectorin uran alkuaikoina. Tänä päivänähän musiikin digitaalinen kulutus, striimaus on jo ohittanut nk. fyysisten levyjen myynnin ja yksittäisten hittien kuuntelu yleistyy. Kuitenkin Hectorin viimeisin albumi, lokakuussa 2014 julkaistu ”Hauras” myi kultaa jo ennakkoon ja myöhemmin platinaa.

Albumijulkaisujen määrä on mittava: Nostalgia (1972), Herra Mirandos (1973), Hectorock I (1974), Liisa pien (1975), Hotelli Hannikainen (1976), H.E.C. (1977), Kadonneet lapset (1978), Ruusuportti (1979), Linnut, linnut (1980), Eurooppa (1981), Hyvää yötä Bambi (1982), Hectorock II (1985), Nuku idiootti (1987), Varjot ja lakanat (1988), Yhtenä iltana (1990), In Concert 1966 – 1991 (1992), Ensilumi tulee kuudelta (1992), Salaisuuksien talo (1994), Kultaiset lehdet (1995), Hidas (1999), Helismaan pikajuna (2001), Total live 1991 – 2003 (2003), Ei selityksiä (2004) ja Hauras (2014). Useimmat edellä mainituista albumeista ovat myyneet kultaa, monet timanttia ja osa platinaa.

Koko kansakunnan tuntemia ja rakastamia hittejä on riittämiin, jopa niin, että Hectorin konserteissa ohjelmistoa laadittaessa ongelmaksi saattaa muodostua runsaudenpula: ”Mandoliinimies”, ”Nostalgia”, ”Olen hautausmaa”, ”Lumi teki enkelin eteiseen”, ”Herra Mirandos”, ”Asfalttiprinssi”, ”Lapsuuden loppu”, ”Ake Make Pera ja mä”, ”Laura”, ”Kuinka voit väittää”, ”Hannikaisen baari”, ”Kissojen yö”, ”Ei mittään”, ”Eurooppa”, ”Jos sä tahdot niin”, ”Juodaan viinaa”, ”Yhtenä iltana”, ”Kuunnellaan vaan taivasta”, ”Ihan tavallinen suomalainen mies”…

Keikat

HECTOR & His Powerband: NOSTALGIA NYT! Kesä’24’Live

Ti 09.07.2024 Jyväskylä, Paviljonki, Jyväskylän Kesä LIPUT

La 10.08.2024 Turku, Turun Terassikesä LIPUT

Pe 30.08.2024 Helsinki, Kasarmitori LIPUT

 

Diskografia

Suomalaisten laulaja-lauluntekijöiden pioneereihin kuuluvan Hectorin ura alkoi kouluaikaisessa rautalankabändissä Les Miragesissa 60-luvun alussa. 19-vuotiaan lukiolaisen esikoissingle ”Palkkasoturi” julkaistiin alkuvuodesta 1966 ja nousi Suomen listakärkeen.

Koko kansakunnan tuntemia hittejä Hectorilla riittää: ”Mandoliinimies”, ”Nostalgia”, ”Olen hautausmaa”, ”Lumi teki enkelin eteiseen”, ”Herra Mirandos”, ”Asfalttiprinssi”, ”Lapsuuden loppu”, ”Ake Make Pera ja mä”, ”Laura”, ”Kuinka voit väittää”, ”Hannikaisen baari”, ”Kissojen yö”, ”Ei mittään”, ”Eurooppa”, ”Jos sä tahdot niin”, ”Juodaan viinaa”, ”Yhtenä iltana” ja moni, moni muu.

Videot